
Turkistarhaus
Suomi on yksi Euroopan viimeisistä maista, joissa turkistarhausta harjoitetaan edelleen laajamittaisesti.
Turkistarhoilla kasvatetaan vuosittain suuria määriä kettuja, minkkejä ja supikoiria, joiden elämä poikkeaa voimakkaasti niiden lajityypillisistä tarpeista. Eläimet viettävät elämänsä pienissä verkkopohjaisissa häkeissä, joissa niiden mahdollisuudet liikkua, tutkia ympäristöään ja toteuttaa luontaista käyttäytymistään ovat hyvin rajalliset.
Turkis ei ole ihmiselle välttämättömyys.
Kuva: Oikeutta eläimille 2020
Suomi on merkittävimpiä jäljellä olevia turkisten tuottajia
Turkistarhausta on harjoitettu Suomessa vain reilun sadan vuoden ajan: Kettuja on tarhattu vuodesta 1916, naaleja vuodesta 1924, minkkejä vuodesta 1930 ja supikoiria 1970-luvulta lähtien. Kantaa on täydennetty myös suoraan luonnosta 1990-luvulle asti.
Turkistarhat ovat vähentyneet merkittävästi sekä Suomessa että maailmalla. Kun vielä 1980-luvulla turkistarhoja oli Suomessa noin 6 000, on niitä tällä hetkellä alle 300 (2026). On odotettavissa, että tarhojen määrä laskee entisestään. Ala työllistää enää pienen joukon ihmisiä. Suurin osa turkisalan yrityksistä on raskaasti tappiollisia.
Eläimiä syntyy kuitenkin Suomen turkistarhoilla yhä noin 800 000 yksilöä vuodessa (2024). Luku on samaan aikaan sekä valtava että ilahduttavan pieni. Taloudellisista ongelmista ja tarhojen määrän romahtamisesta huolimatta Suomi on maailman merkittävimpiä turkistarhaajamaita. Tarhojen ja tuotettujen turkisten määrä on romahtanut globaalisti ja turkistarhausta on
rajoitettu tai se on kielletty yhä useammissa maissa. Euroopan maista jo 24 on luopunut tarhauksesta, viimeisimpänä Puola vuonna 2025. Puola on ollut viime vuosina EU:n suurin turkistuottaja.
Puolan kiellon jälkeen Suomi on ainoa kettuja tarhaava maa Euroopassa. Olemme maailman toiseksi eniten ketunnahkoja tuottava maa Kiinan jälkeen. Olemme myös ainoa supikoiran nahkojen tuottaja Euroopassa. Suomella on poikkeuslupa tarhata supikoiria, joiden kasvatus on EU:ssa kielletty, sillä supikoiraa pidetään haitallisena vieraslajina.
Suomi on myös merkittävä minkinnahkojen tuottaja. EU:ssa edellämme ovat olleet Puolan ohella vain Kreikka ja Liettua. Myös minkki on nyt lisätty EU:n vieraslajiluetteloon ja minkkien maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja ympäristöön päästäminen on nyt kielletty lyhyellä siirtymäajalla. Suomi on kuitenkin ilmoittanut hakevansa poikkeuslupaa myös minkin kasvatuksen jatkamiseksi.
Oikeutta eläimille on julkaissut kuvia ja videoita yli sadalta suomalaiselta turkistarhalta
Suomalaisista turkistarhoista suuri osa on kuvattu eläinaktivistien toimesta. Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut kuvia ja videoita yli sadalta suomalaiselta turkistarhalta. Kuvissa ja videoilla toistuvat samat vakavat ongelmat tarhalta toiselle. Silmätulehdukset, hoitamattomat vammat ja tulehdukset sekä ienongelmat ja haavat ovat arkipäivää tarhoilla. Vammojen lisäksi eläimillä esiintyy stereotyyppistä häiriökäyttäytymistä, apatiaa ja jalostuksen aiheuttamia rakenteellisia ongelmia.
Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkaisemat kuvat ylisuuriksi jalostetuista ”hirviöketuista” sekä ”kannibaaliminkeistä” ovat levinneet tiedotusvälineisiin ympäri maailmaa. Muissa maissa turkistarhoilla kuvattu materiaali on monilta keskeisiltä osilta samankaltaista. Turkistarhaus on pitkälle tehostettua eläintuotantoa, jota harjoitetaan hyvin samalla tavoin ympäri maailmaa.

Vähemmistö suomalaisista hyväksyy turkistarhauksen
Suomalaisten enemmistö vastustaa turkistarhausta. Yli puolet suomalaisista kannattaa turkistarhauksen täyskieltoa. Tilanne on samanlainen muualla EU:ssa. Useiden maiden, myös Suomen, eläinlääkärilitot ovat ottaneet kielteisen kannan nykymuotoiseen turkistarhaukseen. Maa kerrallaan turkistarhauksesta onkin luovuttu. Esimerkiksi Ruotsin kaikki turkistarhat on suljettu ja maa valmistelee tarhauksen täyskieltoa, jotta tarhoja ei voisi enää yrittää avata uudelleen.
Turkistarhaus ei ”siirry Kiinaan”, jos se kielletään Euroopassa
Turkistarhauksen jatkamista Suomessa on perusteltu sillä, että kielto siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulaki on vielä heikompi. Tämä pelko on kuitenkin sekä aiheeton että huono peruste jatkaa tarpeetonta kärsimystä aiheuttavaa alaa Suomessa. Meillä on oma lainsäädäntömme, eikä meidän pidä sallia epäeettisinä pidettyjä asioita sillä perusteella, että ne on sallittu jossain muualla.
Myös Kiinassa keskustellaan turkisalan eettisyydestä. Salakuvia suomalaisilta tarhoilta on julkaistu tiedotusvälineissä, ja kun kuvat suomalaisten tarhojen jättikokoisista naaleista julkaistiin vuonna 2017, “hirviökettu” nousi Baidu-hakukoneen haetuimmaksi termiksi.
Keskustelua vie eteenpäin se, että useat maat ovat kieltäneet tarhauksen. Suomen kiellolla olisi Kiinassa myös käytännön merkitystä, sillä suomalaiset tarhaajat ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä kiinalaisten kanssa. Suomesta on viety Kiinaan siitoseläimiä ja tietotaitoa.

Eläinten lajityypillinen elämä ja taloudellisen hyödyn tavoittelu eivät sovi yhteen
Turkistarhoilla eläimiä kasvatetaan useimmiten niin kutsutuissa varjotaloissa. Jonkin verran eläimiä kasvatetaan myös halleissa, joihin eläinten häkit on sijoitettu. Ketuilla ja supikoirilla on oltava häkissä tilaa 0,8 neliömetriä ja minkeillä 0,25 neliömetriä eläintä kohden. Eläimet elävät koko elämänsä verkkopohjaisissa häkeissä ilman mahdollisuuksia toteuttaa lähes mitään keskeisiä lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Edes kaikkein perustavimmista tarpeista ei suomalaisilla turkistarhoilla tarvitse huolehtia, eli eläimille ei tarvitse taata esimerkiksi mahdollisuutta jatkuvaan juomaveteen talvisin.

Suomen turkistarhoilla kasvatetaan sinikettuja, hopeakettuja, minkkejä ja supikoiria. Supikoiria turkistarhaajat kutsuvat suomensupeiksi, vaikka tämä ei ole oikea lajinimi. Hopeaketut ovat punaketun (Vulpes vulpes) värimuunnos ja tarhoilla näkee myös perinteisiä punaisia kettuja.
Siniketut ovat oikeasti Suomen luonnosta lähes sukupuuttoon kuolleita naaleja (Vulpes lagopus), vaikka sitä on jättikokoisiksi ja roikkuvanahkaisiksi jalostetuista eläimistä usein vaikea uskoa. Hopeakettuja ja sinikettuja eli naaleja ja kettuja myös risteytetään keskenään.
Turkistarhauksessa käytettävät eläimet ovat siis aktiivisia petoeläimiä. Ne eivät ole myöskään samaan tapaan domestikoituneita lajeja kuin esimerkiksi useimmat ruuantuotannossa käytettävät eläimet. Tarhattavilla eläimillä on jalostuksesta huolimatta vastaavat käyttäytymistarpeet kuin villeillä sukulaisillaan: liikkuminen, saalistaminen, minkeillä uiminen, ketuilla kaivaminen, reviirin puolustaminen, pariutuminen, pentujen hoitaminen ja lajille ominaisten sosiaalisten suhteiden ylläpito. Supikoirat myös nukkuvat luonnossa usein talviunta, mikä ei ole mahdollista turkistarhoilla.
Syntymä ja kuolema turkistarhalla
Keväällä turkistarhoilla syntyneet pennut tapetaan noin puolivuotiaina talvella, jolloin niiden turkki on tuuheimmillaan. Siitoksessa käytettäviä eläimiä pidetään elossa useamman vuoden ajan. Yleensä ketut ja supikoirat tapetaan sähköllä ja minkit kaasulla (hiilimonoksidi tai hiilidioksidi). Sähköllä tapettaessa virta johdetaan eläimen vartalon läpi elektrodeilla, joista toinen on sen suussa ja toinen peräaukossa. Minkit pudotetaan laatikkoon, johon kaasu johdetaan. Hiilidioksidin käyttöä lopetuksessa on arvosteltu voimakkaasti, sillä se aiheuttaa eläimille epämukavuutta ja tukehtumisen tunnetta. Myös hiilimonoksidi aiheuttaa kärsimystä, erityisesti jos kaasun pitoisuus on matala tai laatikkoon pudotetaan paljon eläimiä kerralla.
Turkissomisteet eivät ole ylijäämäpaloja, vaan keskeinen osa turkisteollisuutta
Tappamisen jälkeen eläin nyljetään, ja lopulta sen nahasta valmistetaan esimerkiksi takki – tai oikeastaan melko pieni osa takkia: yhteen turkistakkiin tarvitaan kymmenien eläinten nahat. Kokoturkisten suosion hiivuttua turkiksia on alettu yhä enemmän käyttää somisteina ulkoiluvaatteissa. Turkissomisteet eivät ole turkisteollisuuden ylijäämäpaloja, vaan somistetuotanto on turkisteollisuuden keskeinen osa-alue. Turkiksia myös käsitellään yhä enemmän muistuttamaan tekoturkiksia – niitä leikataan ja värjätään. Muotialan hylätessä aidot turkikset yhä laajemmin, on turkisala alkanut käyttää turkiksia yhä useampiin erilaisiin tuotteisiin, kuten huonekaluihin ja leluihin.
EU:n omat tieteelliset selvitykset osoittavat tarhauksen vakavat hyvinvointiongelmat
Jo vuonna 2001 Euroopan unionin tieteellinen komitea kritisoi turkistarhoja voimakkaasti. Sen mukaan tarhoilla eläimet eivät voi toteuttaa käyttäytymistarpeitaan, eivätkä ne ole kesyyntyneet. Kesyyntymättömyys aiheuttaa eläimissä jatkuvaa pelkoa ja stressiä. Samoin Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) tuore tieteellinen arvio (2025) osoittaa, että turkiseläinten kasvattaminen verkkopohjaisissa häkeissä aiheuttaa eläimille vakavia hyvinvointiongelmia, ja suosittelee eläinten kasvattamisen lopettamista nykyisenkaltaisissa häkeissä.
Luonnossa kettujen elinpiiri on useita neliökilometrejä. Ne liikkuvat paljon, vaikka ravintoa olisi saatavilla helpostikin. Minkkien reviiriin voi luonnossa kuulua useita kilometrejä rantaviivaa, kun taas tarhojen häkeissä vettä on vain juoma-automaateissa.
Tila häkissä saattaa siis olla miljoonasosa lajityypillisestä elintilasta. Eläintarhoissa, joita niitäkin yleisesti pidetään eläimille liian ahtaina, esimerkiksi ketuille vaadittava tila on 1000 neliömetriä kahta perheryhmää kohden.
Turkistarhojen eläimet kärsivät elinoloistaan, ja monille niistä kehittyy stereotyyppistä käyttäytymistä eli samaa liikettä toistavaa, päämäärätöntä toimintaa. Eläin voi esimerkiksi pomppia taukoamatta häkin seinää vasten. Eläimet voivat myös alkaa purra itseään tai toisiaan ja jopa syödä häkkitoverinsa. Stressaantuneet kettuemot saattavat myös tappaa omat poikasensa.
Vuonna 2005 turkisala aloitti tarhojen sertifioinnin, joka tarhaajien mukaan takaa eläinten hyvinvoinnin. Sertifikaatissa kiinnitetään huomiota muun muassa turkistarhalla tapahtuvien töiden dokumentoimiseen, eläinten rehuhuoltoon, jalostukseen, ympäristökysymyksiin ja tilahygieniaan. Eläinten hyvinvoinnin kannalta sertifikaatti edellyttää ainoastaan eläinsuojelulain vähimmäisvaatimusten täyttymistä.
Epäekologinen turkis
Sen lisäksi, että turkistarhaus on toissijaista ihmisten tarpeisiin nähden ja aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä, se on myös ympäristön kannalta ongelmallinen ala. Kun turkiseläinten lanta ja virtsa kertyvät häkkien alle, rehevöittäviä ja happamoittavia typpi-, fosfori- ja ammoniakkiyhdisteitä pääsee vapautumaan ympäristöön. Tämä aiheuttaa muun muassa vesistöjen pilaantumista ja puustovaurioita.
Kuluttaja-asiamies päätti jo vuonna 1993, ettei turkisala saa markkinoida tuotteitaan ekotuotteina. Tutkimusten mukaan sekä öljyn- että kokonaisenergiankulutuksen vertailu osoittaa, että tarhakasvatetun aidon turkiksen tuotanto aiheuttaa moninkertaisesti suuremman ympäristörasituksen kuin vastaavan tekoturkiksen valmistus. Turkisten käsittelyssä käytetään myös voimakkaita kemikaaleja eikä turkisvaate esimerkiksi maadu.

Turkistarhaus on vakava pandemiariski
Eettisten ja ekologisten ongelmien ohella turkistarhauksen korkea pandemiariski on noussut yhä keskeisemmäksi tekijäksi tarhaukseen kohdistuneissa kielloissa ja rajoituksissa ympäri Eurooppaa. Suomessa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on linjannut, että nykymuotoinen turkistarhaus muodostaa vakavan pandemiariskin ihmisten hengelle ja terveydelle. Riski perustuu siihen, että tarhoilla elää suuri määrä eläimiä tiiviissä tiloissa, mikä luo otolliset olosuhteet virusten, kuten koronavirusten ja influenssavirusten, leviämiselle. Turkistarhoilla virukset voivat myös muuntua siten, että ne tarttuvat myös ihmisiin.
Suomessa on ollut jo useita vakavia lintuinfluenssaepidemioita turkistarhoilla. Monet tahot ovatkin vaatineet huomattavasti nykyistä tiukempia bioturvallisuustoimia tarhoille tai koko elinkeinon alasajoa.
Talous- tai työllisyysvaikutukset eivät ole este turkistarhauksen alasajolle
Turkisala on toistuvasti liioitellut talous- ja työllisyysvaikutuksiaan. Työllisyyslukuihin on laskettu mukaan turkiselinkeinoon vain välillisesti liittyviä työpaikkoja, ja alan vero- ja vientituloja on arvioitu yläkanttiin.
Turkisten kysyntä ja viennin arvo ovat laskeneet suurten muotitalojen luovuttua turkiksista, ja ala on ollut pitkään vakavissa talousvaikeuksissa. Taloudellisesti kannattamatonta elinkeinoa on pidetty yllä kymmenien miljoonien eurojen julkisella tuella.
Turkistarhauksen hallittu alasajo olisi paras ratkaisu sekä eläimille että yrittäjille. Uusien investointien sijaan yrittäjiä tulisi kannustaa siirtymään muihin elinkeinoihin. Turkistarhauksella ei ole kestävää tulevaisuutta.

Turkistarhauksella ei ole kestävää tulevaisuutta
Tue työtämme ja ole mukana edistämässä eläinystävällisempää maailmaa.
